
M.R | Realia pettää | 27.12.2015 21:47 |
Realia osti hetki sitten yrityksemme, meille kuten myös julkisuudessa ilmoitettiin että siirrymme vanhoina työntekijöinä heille totuus on kuitenkin että meidät kaikki painostettiin tekemään uudet työsopimukset, joiden sisältö on lähinnä nykyajan orjasopimus, heikennykset entisiin sopimuksiin valtaisat, palkat isännöitsijöillä laskee n,5-10 tuhatta vuositasolla lisäksi luovut kaikista oikeuksistasi jos emme olisi suostuneet johtajamme lupasi meille vaikeuksia ja ulos savustamisen eli näin Realiassa kohdellaan ns. vanhoja työntekijöitä. |
KK | Re: Realia pettää | 30.12.2015 9:54 |
Mulle 10 tuhatta pois palkasta vuositasolla ja saisin tyytyä reilusti vajaaseen 2 tonniin/kk. Lieneekö kuitenkin kyse pääkaupunkiséudusta ja/tai jäikö jäljelle muita etuja; joskushan on ainakin ollut tapana siirtää palkkoja verottomiin kulukorvauksiin... Uhkailulinja nyt kuitenkin kuulostaa siltä, että pian on teillä uudet työpaikat: Isännöitsijäin paikkoja aukee varmasti taas 2016 ainakin eläköityvien myötä ! |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 10.12.2016 12:48 |
Samaa mietin minäkin. Isot on olleet isännöitsijöiden palkata, jos 5-10 tuhatta euroa voi ottaa pois. 10 tuhatta euroa pois vuosipalkastani, niin kyllä menisi kuukausipalkka pieneksi. Laskennallisesti 10000 euroa:12,5=800 euroa/kk. Jos 2500 e/kk (brutto) palkastani otettaisiin 800 euroa pois, niin hiljaista olisi. Toisaalta Suomessa on härskin progressiivinen verotus, joten 1700 e/kk brutosta jää käteen ihan kivasti. Ei tuosta 2500 eurosta jää tietenkään edes 2000 euroa käteen. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 5.2.2017 19:10 |
Realian työntekijä vahvisti epäilyni: ylityökorvausta ei makseta Suomen työaikalain mukaisesti. Realia maksaa kokouksista kiinteän kokouspalkkion isännöitsijälle. Pari vuotta sitten Realian hinnaston mukaan taloyhtiöltä veloitettava kokouspalkkio päiväkokouksesta = 90 euroa ja iltakokous = 110 euroa. Isännöitsijälle maksetaan siitä 50 % eli joko 45 euroa (brutto) tai 55 euroa (brutto). Näin Realiassa, miten teillä? |
AIT | Re: Realia pettää | 10.2.2017 18:22 |
Yllä oleva tieto Realian kokouspalkkioista on vähän sinnepäin mutta silti aivan väärää. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 13.2.2017 19:18 |
Ennemminkin muutaman vuoden vanhaa, mutta ei se väärää ole! Jos meille tulee isännöitäväksi taloyhtiö, joka on aikaisemmin ollut Realiassa, niin on aika helppo katsoa mitä Realia on veloittanut. Nuo kokouspalkkiot (90 eur / 110 eur) ovat muistaakseni taloyhtiön 2014 tai 2015 talousarviosta. Voisiko Realialla olla eri taksoja eripuolella Suomea? Voipi olla, että pääkaupunkiseudulla on eri kokouspalkkiot kuin täällä Raumalla. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 13.2.2017 19:20 |
Tieto, että Realia maksaa isännöitsijälle puolet kokouspalkkiosta perustuu 2017 työsuhteessa olevan Realian isännöitsijän kertomukseen. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 13.2.2017 19:30 |
Noin, nyt minulla on avattuna Realian "Isännöintiyksikköhintaluettelo". Myönnettäköön, että tämä on vanha. Voimassa 1.7.2010 alkaen. Kokouspalkkio alkavalta tunnilta (oho, se onkin ALKAVALTA TUNNILTA!) - arkisin klo 8-16 80,00 eur - arkisin klo 16-21 100,00 eur - muina aikoina selä lauantait ja pyhäpäivien aatot klo 10-16 130,00 eur Hintaluettelon sivun alalaidassa on Realin veloitamat provikat eli projektinhallintapalkkio urakkasumman mukaan. Voit siis uskoa, että tietoa löytyy, mutta myönnän tätä kirjoittaessani huomanneeni, että kokouspalkkio on per alkava tunti. Minun virheeni edellä! Alunperin esittämäni summat (90/110 euroa), jotka ovat siis alkavalta tunnilta, olivat 2015 talousarviosta eli sen jälkeen on voinut olla korotusta Realian hinnastossa. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 14.2.2017 18:30 |
Vahvistan alkuperäisen antamani tiedon oikeaksi. Kahden taloyhtiön 2014 tuloslaskelmien ja talousarvioiden mukaan, Realia on veloittanut taloyhtiöiltä 90 euroa tai 111 euroa per kokous (max. kaksi tuntia). 90 eur/kokous, jos kokous on työajalla ja 111 euroa/kokous klo 16-21 kokouksista. Kyse ei siis välttämättä ole veloituksesta per alkava tunti, kuten 2010 hinnasto antaa ymmärtää. Olin alunperin oikeassa eikä toisaalta kukaan ole kyennyt antamaan parempaakaan tietoa asiasta. Sen sijaan kommenttia "Yllä oleva tieto Realian kokouspalkkioista on vähän sinnepäin mutta silti aivan väärää" on vaikea pitää muuna kuin Realian työntekijän propagandana. Ainakaan minä en sitä ymmärrä, koska olen katsonut edellä antamani tiedot Realian isännöimien taloyhtiöiden tilintarkastetuista tilinpäätöksistä ja Realian omasta erillisveloitushinnastosta :) Ainakin kokouspalkkioiden osalta tieto on aivan oikeaa. Veloitusperusteet (per kokous vai per alkava tunti) voivat silti vaihdella eri Realian toimipisteissä, paikallisen kilpailutilanteen mukaan. Tähän joku Realian työntekijä toivon mukaan ottaa kantaa. Realian projektinjohtopalkkiot eli "Realian provikka, kun taloyhtiössä tehdään vähän remppaa" alle 8.000 eur - 320 euroa 8.000-50.000 eur - 4 % 50.000-200.000 eur - 2 % 200.000-500.000 eur - 1,5 % yli 500.000 eur - 1 % |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 14.2.2017 18:40 |
Realia hinnasto on suosittu hakutermi Googlessa. Jostain syystä moni isännöintitoimisto pitää hinnastojaan jotenkin salaisina. Mitä salaista niissä on? Onhan kiinteistövälittäjilläkin veloitusprosentit nettisivuillaan. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 18.2.2017 18:30 |
Jotkin isännöintitoimistot näyttävät erillisveloitushinnastonsa nettisivuillaan, mutta ylättävän harva. Muuttuuko trendi lähitulevaisuudessa? P.S. Ei ole sattumaa, että lähes kaikki kommenttini (kellonaika) on kirjoitettu tasakymmen minuuttiluvuin. Fetissinsä kullakin. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 25.2.2017 16:30 |
Ei oo Realian työntekijöillä enää kommentoitavaa ;) |
AIT | Re: Realia pettää | 1.3.2017 8:50 |
Enpä olekaan muistanut täällä kommentoida hetkeen Kokouspalkkiot on: 8-16 arkisin 94,00 / alkava tunti 16-20 arkisin 115,00 / alkava tunti muina aikoina 147,00 / alkava tunti Nämä tämän vuotisia verollisia hintoja. Isännöitsijälle maksetaan verottomasta hinnasta puolet, ei siis noista ylläolevista verollisista suoraan. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 4.3.2017 12:10 |
Hyvät hinnat. Palkkiot aivan eri tasolla kuin meillä. Täällä sekoittuu työ ja hyväntekeväisyys. Tehdään työtä, mutta siitä ei rahasteta. |
Utelias | Re: Realia pettää | 1.8.2017 23:13 |
Miten menee REIM:llä remonttien provikat, vai eikä niitä ole? Firmat maksaa suoraan isännöitsijälle sen minkä maksaa? Toki taloyhtiö maksaa saman summan ensin firmalle. |
REIM-kammoinen | Re: Realia pettää | 9.8.2017 21:24 |
Minua kiinnostaa myös REIM provikat. Erityisesti Lahti. Saattaa olla niin, jotta aika jyrkästi ohjaavat omille yhteiskumppaneille. Menee herne nenään isännöitsijältä, jos hallitus esittää aitoa kilpailutusta. Tämä on vihoviimeinen tapa maksaa isännöitsijälle remppojen ylim. työ. Voi tulla hyvin kalliiksi. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 12.8.2017 11:25 |
Hauskaa. Meidän toimistomme ei rahasta mitään provikoita remonteista taloyhtiöiltä, eikä urakoitsijoilta saa tietenkään euroakaan. Saisipa! En edelleenkään tajua mistä näitä lahjussyytteitä sataa? Ehkä pääkaupunkiseudulla on vähän eri meininki kuin täällä? Tuossa on jopa ketju asiasta eli isännöitsijöiden lahjuksista. |
wrtqert | Re: Realia pettää | 18.8.2017 21:13 |
Isännöitsijälle. Toivottavasti taloyhtiöt arvostaa teitä. Muistakaa mainita ja mainostaa asiaa, eli teidän firma ei tee tulosta korruptiolla. Isännöintilliitto mainostaa isoja ja luotettavia. Itse uskon siihen, jotta tulevaisuus on 5-10 hengen toimistoissa, joissa ei ole turhia kikuja ja jotka ajavat asiakkaan etua. Taloyhtiöiden pitäisi ymmärtää maksaa rehellisestä työt, eikä valinta halvinta ja sitten maksaa remonteista korkojen kera. |
?Tyytyväinen? isännöitsijä | Re: Realia pettää | 26.4.2018 21:47 |
Realia ei maksa työntekijöilleen tuota 1,6% yleiskorotusta. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 30.4.2018 18:32 |
Heikkoa homma. Jopa minä sain yllättäen 1,6 % lisää huhtikuun kuukausipalkkaani, vaikka surkea palkka minulla onkin! |
Realia=paskapaikka | Re: Realia pettää | 28.11.2018 22:39 |
Vuonna 2017 tienasin Realiassa 49.640 euroa, verottajan tietojen mukaan. |
Viedään kuin pässiä narussa. | Re: Realia pettää | 28.11.2018 23:47 |
Tarvitseeko kaikkeen aina suostua. Olisiko syytä katsoa peiliin? Tyhjän saa pyytämättäkin ja oman toimiston pystyyn 10 minuutissa. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 2.12.2018 18:08 |
"oman toimiston pystyyn 10 minuutissa." Ei välttämättä toimi pienellä paikkakunnalla, jossa edes Realia ei pärjää. Jos Realia ei saa asiakkaita, niin miten kukaan saisi asiakkaita laittamalla oman toimiston tyhjästä pystyyn? |
Simo ?A? Isännöitsijä | Re: Realia pettää | 2.10.2019 23:10 |
Huonoin työnantaja 35 vuotisen uran aikana. Tätä yritystä johdetaan siten, että työntekijät ja paikallispomot on pelkkää kuraa. Ilmankos myös asiakkaat karkaa muualle. Kun työntekijää ei arvosteta, ei sekään arvosta työtään ja asiakasta. Negatiivinen syöksykierre, jolle ei näy loppua. Älkää erehtykö menemään tänne töihin, ellei tarkoituksenne ole lähinnä nostaa ?palkkaa? tuottamatta mitään. Tekevälle tämä on väärä puulaaki. |
isännöitsijä | Re: Realia pettää | 6.10.2019 21:02 |
Realia: sinne ei kannata mennä töihin eikä asiakkaaksi. |
Masa Pärjendahl | Re: Realia pettää | 11.5.2020 11:07 |
Konsernin ent. johtaja EK hallituksessa.Täysin häikäilemätön yritys kulttuuri ja toiminta johdon osalta. Ei noudateta mitään sopimuksia, lasketaan palkkoja, poljetaan työehtoja ja kusetetaan työntekijöitä minkä ehditään. Henkilöstöä vaihtuu tuhkatiheään ja ketään ei kiinnosta mikään ko firmassa. Ei koulutuksia, kaikki maksat omasta pussista, olet yrittäjänä konsernissa, kaikki luontaisedut sisällytetään kuukausi palkkaasi ja muut ylimääräiset viulut jätetään maksamatta tai riitellyjen kautta voit saada? Väli- ja paikallisportaan johtajat täysiä lampaita tyllihame päällä, Helsingin johdon talutusnuorassa. Henkilöstön hvyinvointi kyselyjen tuloksia ei julkisteta koska tulokset täysin ala-arvoisia. Kiertäkää kyseinen firma hyvin kaukaa niin työntekijät kuin asiakkaatkin. Hyvin sairas yritys johtajineen, huonoin työnantaja missä koskaa olen ollut 40-vuoden työkokemuksella. |
Dominointia | Re: Realia pettää | 3.12.2020 5:18 |
Realan henklilökunnasta |
krsm | Re: Realia pettää | 7.1.2021 19:12 |
No ei varmasti huonoin. Käy kokelemassa Oulusta K.......Tahkolaa. Suomen tehokkain isännöitsijä lehtitietojen mukaan T.Tahkola Espoolainen miljonääri melkein 1000 taloa isännöitävänä. |
Elli | Re: Realia pettää | 16.1.2021 14:09 |
Älkää missään nimessä Kiinteistö Tahkolaa suositelko. Eräs heidän isännöitsijä ei erottanut toisistaan pääomavastikkeita ja hoitovastikkeita. Kyseinen firma on saanut muutamasta taloyhtiöstä kenkää. Realia rahastaa joka eri paperinpalasesta. Niin sitä saadaan taloyhtiöiltä hyvät tuotot. |
Entinen isännöitsijä | Re: Realia pettää | 19.1.2021 12:08 |
Eräs Realian isännöitsijä kyseli, että voiko taloyhtiön osakaslainat maksaa pois kun kassassa on kyllä rahaa. Ja osa osakkaista oli tietysti jo maksanut taloyhtiölainansa pois. |
Jari | Re: Realia pettää | 4.2.2021 13:28 |
Älkää missään nimessä suositelko Realia Isännöinti Oy:tä. Asiakaspalvelun vastaus kertoo paljon yrityksen toiminnasta ja isännöitsijät vieläkin hitaampia. Pelkkää rahastusta. Valitettavasti asiakaspalvelumme sähköposti on äärimmäisen ruuhkautunut. Vastaamiseen voi mennä jopa viikkoja. Kiireellisissä asioissa voitte soittaa asiakaspalvelumme Kiireellisissä huoltopyynnöissä ja muuttoilmoituksissa pyydämme olemaan yhteydessä suoraan taloyhtiön huoltoyhtiöön. Huoltoyhtiön yhteystiedot löydätte taloyhtiönne ilmoitustaululta. Pahoittelemme tilannetta ja toivomme ymmärrystä poikkeuksellisessa tilanteessa. Ystävällisin terveisin Realia Isännöinti asiakaspalvelu |
Bändimies | Re: Realia pettää | 3.1.2022 20:04 |
Jep. Me ollaan perseestä. Ja sanon tämän rehellisesti realialaisena. |
Reikku | Re: Realia pettää | 12.1.2022 16:19 |
Onko tilanne muuttunut mitenkään? Uskaltaako siirtyä puljun leipiin? |
Kuli | Re: Realia pettää | 12.1.2022 23:34 |
Ei voi suositella. Valitettavasti. |