
isännöitsijä | Uusi työaikalaki ei muuttanut mitään | 24.6.2020 16:56 |
Työaikalaki ja työsuojelumääräykset ovat hyvin tarkkoja työntekijän jaksamiselle tärkeistä ylityörajoista. Neljän kuukauden aikana ylitöitä saisi teettää enintään 138 tuntia. Vuodessa ylin sallittu raja on 250 tuntia. Miten homma toimii isännöintialalla? Uuden työaikalain piti olla kova juttu. Kun isännöitsijä kuuluu työaikalain piiriin, lasketaan kokoukset, kuten myös esimerkiksi etä- ja ylityö, työaikaan. Lain mukaan työnantajan on organisoitava työajan seuranta ja huolehdittava, ettei lain enimmäistyöaika ylity. Miten kävi todellisuudessa? Työn määrä lisääntyy koko ajan, eikä työaikaa seurata. Tilanne on huolestuttava. Isännöitsijät viiltelevät ranteitaan ja kesä kuluu hirttosilmukan virittelyyn asunnon kattovalaisimen koukkuun. Syksy on "hiljaista aikaa" alalla eli silloin riittää, kun puskee 50 tunnin työviikkoa. Kevät tarkoittaa 60-70 tunnin työviikkoa isännöitsijälle, joka vetää perässään 30 taloyhtiön asioita. 30 taloyhtiö yhdellä isännöitsijälle. Se tarkoittaa 30 tilinpäätöstä. 30 hallituksen tilinpäätöskokousta ja sen jälkeen 30 yhtiökokousta. Kaikki ylitöinä, ilta-aikaan. Pelkästään keväällä ylitöitä kertyy pitkälti yli 200 tuntia ja syksyn aikana ylitöitä rullaa ehkä 100 tuntia lisää. Koko vuoden ylityöt luokkaa 300-400 tuntia. Uusi työaikalaki tuli voimaan 2020 alussa. Sen piti muuttaa edes jotain, mutta se ei ole muuttanut yhtään mitään: Useimmissa isännöintiyrityksissä ei ole minkään sortin työaikakirjanpitoa, mutta ei voikaan olla. Ylitöitä kertyy 300-400 tuntia vuodessa työntekijälle eikä niitä voi saada vapaana. Kokouspalkkioita toki maksetaan, mutta mitä riemua on rahalla, jos teet ylitöitä 300-400 tuntia vuodessa? Olet käytännössä aina töissä. |
Sanna | Re: Uusi työaikalaki ei muuttanut mitään | 26.6.2020 13:45 |
Kannattaa ottaa yhteyttä omaan ammattiliittoon tai AVIin, jos työaikakirjanpitoa ei ole järjestetty. |
isännöitsijä | Re: Uusi työaikalaki ei muuttanut mitään | 27.6.2020 14:00 |
Olisi kiva tietää, monessako isännöintitoimistossa ei ole vieläkään järjestetty työaikakirjanpitoa? Suomi on monessa mielessä olevinaan mallimaa, mutta vielä vuonna 2020 työaikalaki ei selvästikään koske kaikkia toimialoja. Eikö alalla ole omaa valvovaa elintä? Kuka tai mikä organisaatio valvoo isännöitsijätyöntekijän etuja? Miten Suomessa voi olla toimiala, jossa on täysin normaalia jatkuvasti 8 tunnin työpäivän lisäksi tehtävä työ? Olet joka päivä velvoitettu klo 8-16 työpäivään, jonka päälle tulevat käytännössä kaikki kokoukset ilta-aikaan eli klo 17-21 välillä. Kaksi kokousta yhdessä illassa tarkoittaa käytännössä aina 12-13 tunnin työpäivää. Miten tämä voi olla Suomen kaltaisessa maassa "ihan normaalia"? Ylitöitä, joista toki maksetaan kokouspalkkio isännöitsijälle, mutta ylitöitä, joita ei voi koskaan saada vapaana? Teet 200-300 tuntia ylitöitä vuodessa, mutta niistä ei yhtäkään voi saada vapaana. Hyvä kun vuosilomalain mukaiset lomat voidaan antaa. Ylitöiden antaminen vapaana tekisi tästä hyvin mielenkiintoista: koska tehdään työt, jos isännöitsijä on 4 viikon kesäloman jälkeen syksyn aikana vapaalla 200-300 tuntia? Ymmärrän hyvin, että tilanne on täysin mahdoton. Työmäärä on niin suuri, että 40 tunnin työviikko ei vaan riitä. Kokouksia ja pöytäkirjojen kirjoittamista on vaan liikaa! Niihin menee liikaa aikaa. Varsinaisia työtehtäviä ei ehtisi hoitaa, jos isännöitsijä tekisi 40 tunnin työviikkoa. Iltakokousten lukumäärä: yhdellä isännöitsijällä 30 taloyhtiötä, joista aiheutuu kokouksia 4-5 kertaa/taloyhtiö vuodessa. Se tarkoittaa 120-150 iltakokousta työajan jälkeen joka vuosi. Miettikää paljonko työaikaa palaa pelkästään pöytäkirjojen kirjoittamiseen, varsinaisesta ylityötunneista puhumattakaan? Alalla on hallinnollista byrokratiaa aivan liikaa. Hauskaa on myös se, että jokainen taloyhtiön hallitus näkee vain sen oman taloyhtiönsä. Eivät tajua, että yksi isännöitsijä hoitaa heidän taloyhtiönsä lisäksi 29 muuta taloyhtiötä. Istutaan 3 tuntia illassa hallituksen kokousta, joka on ihan yhtä tyhjän kanssa, mutta nähdään vain se oma tilanne. Edes hallituksen puheenjohtajat eivät tajua, että isännöitsijä istuu vastaavia iltakokouksia 3-4 tuntia illassa muidenkin taloyhtiöiden kanssa. Käytännössä ympäri vuoden 120-150 iltaa vuodessa. Se on paljon. Ei ole yhdentekevää, kestääkö yksi kokous tunnin vai kolme tuntia. Jos istut 120 iltakokousta vuodessa, niin kyse on siitä kestävätkö kokoukset 120 vai 360 tuntia. Isännöitsijä on kuin täystyöllistetty prostituoitu. Jokainen asiakas näkee vain sen, kun itse saa, mutta eivät tajua, että ennen heitä isännöitsijä-prostituoitu on jo hoitanut 3 asiakasta ja seuravaana iltana isännöitsijä-prostituoitu istuu taas koko illan kokouksessa. Ja sitä seuraavan iltana sama kuvio toistuu uudelleen, yhteensä 160 iltaa vuodessa. Jatkuvaa keikkaa ja rajaton työmäärä, mutta jokainen taloyhtiön hallitus näkee vain sen, kun pääsee itse istumaan kokoushuoneen pukille. Unohtuu ne 29 muuta taloyhtiötä, jotka aiheuttavan yhtä suuren määrän ylitöitä isännöitsijä-prostituoidulle. Voisipa isännöintitoimisto veloittaa edes sen summan, mitä ammattilainen veloittaa yhdestä keikasta. Itsensä myymisessä ei ole mitään pahaa, mutta silti on noloa tehdä tätä työtä joka ilta liian halvalla. Vinkiksi kaikille isännöitsijöille, jotka miettivät, onko 300 euroa tunnista liikaa? Ei tosiaan ole. Tällä alalla joutuu maksamaan verot, kun tuolla edellä mainitulle alalla kaikki menee puhtaana omaan taskuun. Menen niin pitkälle, että totean 500 euroa olevan kohtuullinen kokouspalkkio yhdestä kokouksesta. Pidetään huoli siitä, ettei iltakokouksia istuta muuten vaan. Kunnon isännöitsijä myy itseään vain tositarpeeseen. |
AIT | Re: Uusi työaikalaki ei muuttanut mitään | 29.6.2020 13:45 |
Pitkä viesti, mutta tuohon Sannan kysymykseen et saanut vastatuksi. Eli oletko ottanut yhteyttä omaan ammattiliittoon tai Aviin? Tai edes keskustellut tästä oman työnantajan kanssa? Aviin vain rohkeasti yhteys, niin eiköhän ala tapahtua. |
isännöitsijä | Re: Uusi työaikalaki ei muuttanut mitään | 1.7.2020 23:40 |
Se, että pelastan itseni ei vielä poista koko toimialaa piinaavaa, laaja-alaista väärinkäytöstä ja työntekijöiden säälimätöntä hyväksikäyttöä. Eräällä paikallisella työntekijäisännöitsijällä on kuulemma vastullaan 37 taloyhtiötä. Rapiat 30 taloyhtiö ei siis ole vielä mitään. Siitä voi ottaa taskulaskimen käteensä ja laskea, paljonko yhden yhtiön hoitamiselle jää aikaa. Ei käytännössä yhtään mitään: 8 h työpäivä, otetaan pois lounastauko 30 min, 1 kpl kahvitauko 10 min ja 1 kpl wc-käynti 5 min. Tehokasta työaikaa max. 7h 15min per päivä = 435 minuuttia / 37 taloyhtiötä = 11,75 minuuttia. Se on selvästi alle 1 tunti viikossa, minkä verran voi käyttää aikaa yhden taloyhtiön asioihin. Vajaassa tunnissa ei paljon tehdä. Se aika saattaa kulua pelkästään yhteen nopeaan kiinteistössä käyntiin. Tai pariin puheluun ja yhden isännöitsijäntodistuksen tekemiseen. Sellaisella viikolla ei jää minuuttiakaan aikaa millekään muulle, kuten kyseisen taloyhtiön ostolaskujen tarkastukselle tai korjaushankkeiden organisoinnille. Mikä tätä alaa vaivaa, kun asiakkaita kahmitaan niin paljon, että oikeastaan niitä ei ehdi hoitaa kunnolla, vaikka tekisi 14 tunnin työpäivää! Kun tätä pysähtyy miettimään tajuaa, että jotain on liioittelematta todella pahasti pielessä. Siinä ei koko Suomen laajuista ongelmaa auta, että yksi isännöitsijä pelastaa henkensä ja soittaa AVIin. Mainittakoon vielä se, istuttuani taas tänään 3 h yhdessä kokouksessa, että kokouksiin kuluu aivan liian paljon aikaa!!! Yksi kokous esityslistan laatimisineen, kutsuineen, varsinainen kokous odotusaikoineen ja pöytäkirjan kirjoitus on helposti 8 tuntia. Jos kokoustat 35:n taloyhtiön kanssa yhden kokouksen, menee siihen laskennallisesti 35 kokonaista työpäivää, jolloin ei ehdi tehdä mitään muuta. Seitsemään viikkoon ei yhtä ainoaa puhelua, sähköpostia tai mitään muutakaan. Istut seitsemän viikkoa vain kokouksia ja kirjoitat pöytäkirjoja. Yksikään korjaushanke tai tarjouspyntö ei lähde sinä aikana liikkeelle. 7 viikkoa jokainen työtunti kuluu kokoustamiseen liittyviin tehtäviin. Ei mitään järkeä. Mikä sitten on isännöitsijän varsinaista työtä, kun nykyään tuntuu, että aika menee juurikin kaikkeen muuhun kuin "varsinaisiin" työtehtäviin? Työpäivät ovat pelkkää asukkaiden välisten riitojen ratkaisua, hallituksen eläkeläisen juttuluurina toimimista ja loputon määrä kokouksia, mutta niitähän riittää, jos on 30 taloyhtiötä yhdellä isännöitsijälle. Sitten taloyhtiöiden hallitukset ihmettelevät, miksi isännöitsijällä ei ole aikaa selvitellä kokouksessä päätettyjä asioita ja viedä hankkeita eteenpäin. Kysyn vaan, että pidetäänkö niitä kokouksia ja käytetään niihin koko työaikani? Vai jätetäänkö kokoukset pitämättä ja käytän sen ajan taloyhtiöiden asioiden hoitamiseen? Jotenkin isännöintialan on pakko mennä siihen suuntaan, että klo 8-16 työpäivän päälle istuttavat klo 17-20 kokoukset eivät voi jatkua. Tämä ei nyt vaan voi jatkua! Yhtälö on mahdoton. En voi tehdä yli 100 iltaa vuodessa yli 12 tunnin työpäivää, kun 30 taloyhtiön hallitusta haluaa pitää sen yhden 3 tunnin hallituksen kokouksen klo 17-20 tai kun istutaan yhtiökokouksia. Nämä ovat minulle aika pitkiä päiviä. Tänään lähdin töistä kotiin klo 22:30. Ihan oikeasti. Töihin menin klo 08:00. Tuohon työmatkat päälle. Jokainen tajuaa, että pitkää päivää tekemällä ei ehdi palautua työpäivien välillä ja seuraavana päivänä työteho on väkisinkin heikko -> tuhoon johtava kierre on valmis. Teet joka päivä yhä pidempää päivää, että ehtisit saada tehtyä ne asiat 14 tunnissa, jotka virkeänä tekisit 8 tunnissa. Kun 5 päivän työviikko ei riitä, tulet lauantainakin tekemään vähintään 8 tuntia töitä. Sen jälkeen olet niin loppu, että koko seuraava viikko on yhtä tyhjän kanssa. Jatkuvia iltakokouksia ja 14 tunnin päiviä. Olet koko ajan niin loppuun palaneena, ettei töissä työajalla saa juuri enää mitään aikaiseksi. Pöydälle kasaantuu lisää tekemätöntä ja sähköpostin saapuvat pullottelee loputtomasti. Asiakkaat ampuvat sähköpostia melkein kellon ympäri, mutta 30:stä taloyhtiöstä tulee väkisinkin paljon yhteydenottoja. Onneksi sitä voi yrittää paikata jäämällä ylitöihin ja tulemalla vielä viikonloppunakin töihin. Tämä johtaa kierteen syvenemisen. Liikaa jatkuvia iltakokouksia. Työpäivien ja työviikkojen välillä ei ehdi palautua. Aamulla töihin väsyneenä ja töistä kotiin puolikuolleena. Lopulta viillät ranteet auki ja toteat ohikiitävän hetken elämän olevan ihanaa. |