
Pohtii onko varaa jatkaa isännöitsijänä? | Isännöitsijän työsopimus | 26.6.2013 11:03 |
Sain vasta IAT-tutkinnon suoritettua ja nyt olisi aika neuvotella/päivittää työsopimuksen sisältöä, mutta toimistossani ei ole muita palkollisia isännöitsijöitä, joten minulla ei ole oikein mitään vertailukohtaa. Jos esimerkiksi työviikon pituus on kellokortilla 37,5 tuntia/viikko, niin sisältyvätkö kokoukset tähän, vaikka laskutan taloyhtiöitä niistä suoraan? Entä voiko isännöimien talojen määrästä/kokonaislaskutusmäärästä yhtään peilata kuukausipalkan määrään? Kaikki muukin info olisi enemmän kuin tervetullutta! |
Mari | Re: Isännöitsijän työsopimus | 26.6.2013 11:04 |
Meille kantautuneiden tietojen mukaan yleisin kanta on, että iltakokouksia ei laskettaisi normaaliin työviikon pituuteen, koska niista maksetaan kokouspalkkio. Työnantajat katsovat, että tämä korvaus kattaa iltatyöstä aiheutuneet haitat. Yleisimmin isännöitsijöiden työsopimukseen on kirjattu lause ei noudateta työaikalakia tai termi kokonaistyöaika. Tämä käytännössä tarkoittaa, että sitten kun työt on tehty alkaa vapaa-aika, mikä on erittäin valitettavaa. Työneuvoston lausunnon sisältöhän oli, ettei näin saa olla vaan isännöitsijäänkin on noudatettava työaikalakia. Isännöintikohteiden määrän peilauksesta kuukausipalkkaan en valitettavasti osaa sanoa, mutta olisi mielenkiintoista kuulla käytäntöjä eri työpaikoilta. Lukijat, kertokaa jakakaa omia kokemuksianne siitä, miten isännöitsijän kuukausipalkka teillä muodostuu ja huomioidaanko siinä isännöintikohteiden lukumäärää? Samalla haluaisin kuulla myös miten teillä iltakokoukset korvataan vai riittääkö siihen teidän työnantajanne mielestä kokouspalkkio? |
isännöitsijä konkurssipesästä... | Re: Isännöitsijän työsopimus | 2.7.2013 11:11 |
Tässä sen verran voisi yleistää kk-palkasta, että asiakkailta kuukausilaskutus (talo-ja kiinteistöyhtiöt, ei vuokrataloja) tulis olla bruttona tuplamäärä euroja kuukausipalkastasi. Muutoin - ennen pitkää - uppoaa koko laiva... Lisälaskutettavat työt (suunnittelu,valvonta, muut erillisvel. palkkkiot) tietysti "hämärtää" hieman tuotakin suuntaa antavana lukuna |
Hartsa | Re: Isännöitsijän työsopimus | 8.12.2013 23:52 |
Työsopimukseni on sellainen, että saan 2700 ?/kk palkkaa, ylityöt vapaana, iltakokouksista minulle ei makseta mitään. Tekniselle isännöitsijälle maksetaan ja edeltäjälleni maksettiin, niin ylityöt kuin kokouspalkkiot. Perustelut työnantajalta, että kokouksia on niin vähän, kun muutettiin kaikkien taloyhtiöitten yhtiöjärjestykset siten, että vuodessa on varsinaisia yhtiökokouksia kahden sijasta enää yksi. Vedetäänkö tässä höplästä taloudellisista- ja tuotannollisista syistä alaa jonkinlaiseen kutsumusammattiin vaihtanutta uutta innokasta isännöitsijää? Onko tässä maassa muita kennellekä ei makseta kokouspalkkioita? |
TJ | Re: Isännöitsijän työsopimus | 12.12.2013 11:29 |
Alalla riittää villiä toimintaa isoissakin toimistoissa meillä on kk/palkka n.3500? nyt siihen tehdään muutos eli jos isännöitsijä menettää yhden tai useamman asiakkaan, niin työnantajalla on oikeus tarkastaa palkkaa aina alaspäin jokaisena kuukautena alarajana 2200? tähän on pakko suostua muuten yritys joutuu irtisanomaan väkeä eli teemme uudet työnantajan mielivaltaisesti laaditut työsopimukset??? onkohan tämä lainsäädännön mukaista onko meidän pakko suostua emme haluaisi ottaa yrittäjän riskiä itsellemme |
Mari | Re: Isännöitsijän työsopimus | 12.12.2013 15:41 |
TJ, toiminta työpaikallanne kuulostaa kyllä varsin villiltä. Työsopimusta eli työsuhteen ehtoja voidaan muuttaa vain työntekijän ja työnantajan yhteisellä sopimuksella. Ei siis kumpikaan osapuoli yksin. Kerroit, että tähän on pakko suostua tai muuten yritys joutuu irtisanomaan väkeä. Työsopimus on sopimus johon on laadittu työsuhteen ehdot työnteon alkaessa. Ne ehdot pätevät koko työsuhteen ajan. Nyt työnantajanne on tekemässä teille uusia sopimuksia, jotka ovat ns. provisiosopimukset eli pohjapalkka + provisio asiakasmäärän mukaan. Tähän ei ole pakko suostua. Teidän kannattaa keskustella työpaikallanne tilanteesta isännöitsijöiden kesken ja tehdä ns. ryhmäpäätös, jotta kaikki ovat asiasta samaa mieltä. Jos sovitte ettette suostu, se tarkoittaa että kaikki ovat päätöksen takana. Tällöin tietysti vaarana irtisanomiset. Jos osa suostuu, osa ei, työnantaja voi alkaa painostaa muutokseen suostumattomia ja savustaa heidät loppujen lopuksi pihalle. Alleviivaan vielä, ettei kenenkään ole pakko suostua työehtojensa muuttamiseen kesken työsuhteen voimassa olon. Vasta silloin, jos työnantajalla on irtisanomisperuste (= että irtisanomislappua ollaan lyömässä käteen), voi työnantaja tarjota irtisanomisen vaihtoehtona työsopimuksen huonontamista. |
AN | Re: Isännöitsijän työsopimus | 25.1.2014 0:16 |
Tuoreena isännöitsijänä kiinnostaa kovasti nämä palkka-asiat. Maksetaanko yleensä erillisveloitettavista töistä isännöitsijälle palkkiota? Siis esim. Kilpailutuksista, selvitystöistä ym. Meillä firma pitää kaiken. Onko tavallista että vain iltakokouksista maksetaan palkkio? Olen kuullut että joillain maksetaan ihan kaikista kokouksista. |
Jipi | Re: Isännöitsijän työsopimus | 1.2.2014 20:55 |
Meille maksetaan myös päiväkokouksista osuus, samoin erillisveloitettavista töistä. |
ER | Re: Isännöitsijän työsopimus | 13.2.2014 21:39 |
Kaikenlaisia diilejä varmaan on, mutta ainakin pk-seudulla 20 yhtiön hoitamisella pitäisi päästä kokouspalkkiot mukaan lukien ainakin 4000 euron keskimääräiseen kuukausiansioon, jos ei ole ihan tuore isännöitsijä, ja taustalla on jonkinlaista koulutustakin. |
Pera | Re: Isännöitsijän työsopimus | 16.8.2014 11:09 |
Kertokaas ihmiset nyt mikä se olisi sopiva summa pyytää palkkaa aloittelevalla isännöitsijällä. Isännöinnin ammattitutkinto suoritettuna mutta ei vielä itse työkokemusta isännöinnistä muuta kuin tutkinnon suorittamisen ajalta. Perus kk palkkaa siis kyselisin kokouspalkkiot yms sitten lisäksi. Muutama haastattelu tässä tiedossa jossa varmastikkin palkka asiakin tulee esille. |
MV | Re: Isännöitsijän työsopimus | 9.9.2014 13:20 |
Aloitin isännöitsijän työt tänä syksynä ja perus-kk-alkupalkka on 2500?. IAT:n teoriat on opiskeltuna ja tutkinnon tenttiminen on ensi vuonna. Kun saan tentin läpi ja käytännön kokemusta kertyy niin palkkaa tarkastetaan sitten, ylöspäin. Laadi työsopimus aina kirjallisesti ja mahdollisimman yksityiskohtaisesti. |
AIT | Re: Isännöitsijän työsopimus | 28.10.2014 21:25 |
Nimimerkki ER on palkkatason suhteen täysin oikeassa. Jos palkka jää pk-seudulla alle 4000 ?/kk, myy osaamistaan aivan liian halvalla. |
Grr | Re: Isännöitsijän työsopimus | 12.6.2015 22:59 |
PK-seudulla on tosiaan parempi tulotaso ja alle 4000 on työntekijän ryöstö, ellei asiakusnta ole poikkeuksellisen pieni. |
JV | Re: Isännöitsijän työsopimus | 8.10.2015 10:48 |
Sivusta seuranneena, olen ihmetellyt noudatetaanko isännöitsijätoimistoissa työaikalakia. Tuttavani tapauksessa työpäivät venyvät varsinkin kiireisinä kuukausina 12-13 tuntisiksi. Yli 40 tunnin viikkotyöajasta ei makseta ylityökorvauksia eikä ylimääräistä työaikaa saa myöskään vapaana. Vain kokouspalkkiot maksetaan. Ko. isännöitsijän kk-palkka on reilusti alle 3000 euron. Kokemusta alalta ja muilta läheltä liippaavilta aloilta on jo ihan reilusti, ei siis mikään aloittelija ja hoitaa hommansa vastuullisesti. Mikä neuvoksi? |
AIT | Re: Isännöitsijän työsopimus | 22.10.2015 0:13 |
Isännöitsijän työ on vapaata ja itsenäistä, mutta sen vastapainoksi työhön pitää suhtautua hyvinkin paljon yrittäjän näkökulmasta. Työtunnit eivät ratkaise, vaan se, että saa työt ja asiakkaat hoidettua. Keväällä tuskin kukaan selviää pelkällä toimistoajalla, vaan työpäivät venyvät huomattavasti pidemmiksi. Raskas kevät pitää sitten ottaa takaisin myöhemmin kesällä ja syksyllä, jolloin otetaan rennommin. Ei tämä ole ollenkaan hullumpi ammatti, kunhan pitää huolen siitä, että työkuorma pysyy kohtuullisena. |
Sanna | Re: Isännöitsijän työsopimus | 22.10.2015 16:13 |
Nimimerkki AIT on asian ytimessä; isännöitsijän työ on vaativaa, vapaata, itsenäistä, palkitsevaa ja välillä liian kiireistä. On äärimmäisen tärkeää että työkuorma on kohtuullinen ja jokaisen isännöitsijän on uskallettava pitää itsestäänkin huolta. Yrittäjämäinen työntekemisen tapa on todellisuutta, kannattaa kuitenkin muistaa että yrittäjä, yrittäjämäisen otteen lisäksi kantaa vastuun yrityksen taloudesta mutta myös nauttii yritystoiminnan kannattavuudesta suoremmin ja selkeämmin kuin palkkatyösuhteessa oleva. |
Kristiina | Re: Isännöitsijän työsopimus | 28.10.2015 23:16 |
Moi! Millaista palkkaa kannattaa pyytää jos aikoo lähteä oppisopimuksella yritykseen isännöitsijäharjoittelijaksi? |
Nainen | Re: Isännöitsijän työsopimus | 7.3.2016 10:05 |
Hei Minulla on 24 taloyhtiötä hoidettavana ja palkka on ollut viimeiset kaksi vuotta 3000 ?/kk. Saan kokouksiin kuluneet tunnit vapaana. Hallituksen ja yhtiökokouksista saan 15?/kokous riippumatta siitä, kuinka kauan kokous kestää tai mikä vuorokauden aika on kyseessä. Suunnittelukokouksista tai muusta erillisveloitettavasta en saa latiakaan. |
IAT | Re: Isännöitsijän työsopimus | 9.3.2016 18:52 |
Kerkiätkö koskaan pitämään noita kokoustunteja vapaana? Et varmaankaan? Aika pieni on tuo kokouspalkkio, paljonko asiakkaalta laskutetaan? |
Nainen | Re: Isännöitsijän työsopimus | 9.3.2016 19:51 |
Ehdin pitää vapaata, kun sovin niistä tarpeeksi pitkän ajan päähän. Firma ottaa moninkertaiset palkkiot + iltalisät. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 23.11.2016 19:50 |
Meillä ei mitata tai tilastoida työaikaa ollenkaan. Epäilen tilanteen oleva sama ympäri Suomen. Kukaan ei oikeasti tiedä kuinka pitkää päivää palkkatyösuhteessa oleva isännöitsijä tekee ilman ylityökorvauksia. Huolestuttava tilanne. Kokouspalkkio ylitöistä ei riitä vai miltä kuulostaa laskennallinen 12,50 euroa/tunti (brutto) ylityökorvauksena? Ei naurata 12 tunnin työpäivän jälkeen. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 23.11.2016 22:05 |
Lain mukaan: "Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla ja seuraavilta 100 %:lla korotettu palkka." Jos työpäivä alkaa klo 8.00 ja päivän lopuksi yksi parin tunnin kokous klo 17.30-19.30, pääsee töistä lähtemään kotiin noin klo 19.45. Kuulostaa 12 tunnin työpäivältä eli 4 tuntia ylitöitä. Jos noista neljästä ylityötunista maksetaan 12,50 euroa/h, niin onhan se vähän niukkaa. En tiedä yhtään siivoojaa, jolla tuntipalkka 50 %:n tai 100 %:n ylityökorvauksella korotettuna olisi 12,50 e/h. Voi siis sanoa, että isännöitsijä ei pääse edes siivoojan tuntipalkoille. Isännöintialalla on jotain erittäin huolestuttavalla tavalla pielessä, eniten työaikaan ja palkkaan liittyvät asiat. Onneksi pian on taas kevät ja asia muistuu kaikkien isännöitsijöiden mieleen. |
Nainen | Re: Isännöitsijän työsopimus | 23.11.2016 22:19 |
Vaihdoin työpaikkaa 😊 Mutta olen kiitollinen saamistani opeista. Nyt jusi työ ja uudet asiat opittavana. Kokouksista maksetaan nyt tuntuvasti paremmin, mutta niitä ei saa vapaana. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 24.11.2016 0:07 |
Ei meilläkään saa mitään vapaana. Työaika on 8-12 tuntia päivässä. Mitään vapaita ei ole, eikä työaikapankkia. Koskaan et pääse kotiin ennen klo 16:a. Vaikka tekisit ma-to 12 tuntista päivää, on perjantai aina 8 tuntinen. Karua, mutta totta. |
AIT | Re: Isännöitsijän työsopimus | 22.12.2016 19:54 |
Isännöitsijällä on joustava työaika, eikä kukaan pakota olemaan toimistolla määrättyä tuntimäärää tai aikaväliä päivittäin. Tärkeintä on, että saa vastuullaan olevat yhtiöt tyydyttävästi hoidettua. Viettipä virallisen työaikansa sitten missä tahansa. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 26.12.2016 16:37 |
Lienee vähän siitä, mitä työnantajan kanssa on sovittu. Minulla ei ole liukuva työaikaa eikä joustavaa työaikaa, paitsi päivän lopusta palkattomien ylitöiden (Suomessa laittomia) suuntaan joustoa. Työsopimuksessani lukee viikoittaisen työaikani olevan 37,5 tuntia, joten lain näkökulmasta kaikki sen päälle tuleva lienee ylitöitä. Paitsi palkanmaksun näkökulmasta. Ylitöistä ei makseta euroakaan. Tämähän on tunnetusti isännöintialan suurin ongelma ja laittomuus: jatkuvat ja runsaat palkattomat ylityöt. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 26.12.2016 16:44 |
Minulla sama ongelma kuin aloittajalla. Ei ole varaa jatkaa isännöitsijänä kovin kauna. Rahat alkavat loppua ja pitkä työaika estää käytännössä muiden töiden tekemisen. Koko kevät on iltaisin kokoustamista, joten mitä tapahtuu, jos hankin itselleni toisen työn joka on päivittäin esimerkiksi klo 17-22. Sen pitäisi onnistua, koska työaikani on klo 8-16. Mutta mitä asiakkaat sanovat? Kaikki kokoukset työajalle? Kirjanpitäjällä on helpompaa: parempi palkka kuin isännöitsijällä eikä koskaan ylitöitä. Siinä vähän haaveiltavaa isännöitsijöille vuodeksi 2017. |
Nainen | Re: Isännöitsijän työsopimus | 26.12.2016 17:35 |
Miksi isännöitsijäliitto ei laadi työehtosopimusta isännöitsijöiden turvaksi? |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 28.12.2016 0:40 |
Hyvä kysymys. En oikein ymmärrä mitä nämä muut kirjoittelevat isännöitsijän "vapaudesta". Oma työaikani alkaa klo 8.00 viikon jokaisena arkipäivänä riippumatta siitä, kuinka myöhään töissä on mennyt. Ei ole mitään vapautta. Jos olisi, menisin huomenna (tai vuorokausihan on jo vaihtunut, joten tänään) töihin klo 10. Mutta se ei ole mahdollista, koska työaikani alkaa klo 8.00. Viime viikolla oli pari 12 tuntista päivää (ma ja tiistai) ja keskiviikkona (21.12.) tulin töistä kotiin klo 22.30. Seuraavana päivänä työ alkoi taas klo 8. Jokainen työpäivä on 8 tuntia tai pidempi. Lyhyempiä työpäiviä ei ole. Enkä ole mikään luuseri, joka ei halua tehdä ylitöitä. Voin tehdä vaikka ympäri vuoden joka päivä 16 tuntia töitä, mutta työnteosta olisi kiva saada palkkaa, ihan jokaisesta työtunnista. Jos ylityökovaus tulisi lain mukaisesti (50 %:n ja 100 %:n ylityökorvaus), niin isännöitsijän hommahan olisi unelmaduuni. Siihen asti painetaan 8 tunnin työpäivän päälle ylitöitä huonoimmillaan laskennallisella 12,50 euroa/tunti (brutto) palkalla. Kiinteä kokouspalkkio ei oikein toimi ylityökorvauksena, kun kokous alkaa joskus klo 16 ja joskus vasta kahden tunnin odotusajan jälkeen klo 18. Joskus kokous kestää 15 minuuttia ja joskus kaksi tuntia. Silloin kun saa 15 minuutin kokouksesta saman rahan kuin kahden tunnin kokouksesta, on kiinteässä kokouspalkkiossa hohtonsa. Mutta laki yksiselitteisesti määrää ylityökorvauksen maksamisesta eikä laki tunne kiinteää palkkiota, joka ei ole sidoksissa tehdyn ylityön tuntimäärään. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 28.12.2016 17:45 |
Järkyttävää, mutta totta: joulukuun 2016 Kiinteistöposti -lehti kertoo tuoreesta Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä, jonka mukaan "isännöintitoimintaa harjoittavan osakeyhtiön palveluksessa oleviin työsopimussuhteisiin isännöitsijöihin ei kyseisessä asiassa sovelleta työaikalakia, jotuen siitä että työantajalla ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta valvoa isännöitsijöiden työajankäyttöä ennen työsuorituksia ja työpäivän aikana". Erikoinen päätös, joka on omiaan vetämään mattoa työsopimussuhteisten isännöitsijöiden jalkojen alta, mitä tulee työaikojen seuraamiseen ja ylityökorvausten maksamiseen työaikalain mukaisesti. |
AIT | Re: Isännöitsijän työsopimus | 17.1.2017 15:47 |
Meillä ei työaikaa isännöitsijöiden osalta mitata eikä seurata mitenkään. Mennään siis juuri tuolla tavalla mitä kuvattiin Kiinteistöpostin artikkelissa. Toisaalta meillä tuo "isännöitsijän vapaus" toteutuu kyllä, työt pitää tehdä ja asiakkaiden tyytyväisyyttä seurataan. Tänäänkin tulin toimistolle vähän ennen kymmentä ja olen ihan juuri lähdössä pois toimistolta. Kaikilla näin ei ole ja mielestäni koko alan kannalta olisi parempi että noudattaisimme työaikalakia niin kuin muutkin työntekijät muilla aloilla. Tällä saataisiin kohtelu toimistojen välillä tasa-arvoisemmaksi ja ehkä alan houkuttelevuuttakin lisättäisiin. Samoin palkkauksesta pitäisi sopia niin kuin muillakin aloilla. Kannatan kyllä paikallista sopimista ja vapautta työntekijän ja työnantajan keskenään sopia työehdoista. Tältä palstalta saa lukea sellaisia kokemuksia että tulee vaikutelma että osa meistä on joutunut melkoisen työnantajan hyväksikäytön uhriksi. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 20.1.2017 23:50 |
"Tältä palstalta saa lukea sellaisia kokemuksia että tulee vaikutelma että osa meistä on joutunut melkoisen työnantajan hyväksikäytön uhriksi." Joskus ihmettelee, miten hankalaa on työantajan maksaa työntekijälleen kunnollista palkkaa. Mutta niin se vaan menee. Tuskin työantaja mietti tällä hetkellä (perjantai-iltana klo 23.50), että saahan isännöitsijä tarpeeksi palkkaa. |
Janne | Re: Isännöitsijän työsopimus | 21.1.2017 16:49 |
Kyllä se on myös työntekijästä kiinni, että osaa vaatia. Jos alan kokemusta löytyy ja osaa hommansa, niin on paljon helpompaa pyytää työnantajalta kunnon korvaus työstä. Meillä ainakin firma lisäksi hinnoittelee iltakokoukset sen verran kalliiksi, että "yllättäen" monissa yhtiöissä löytyy halukkuutta pitää kokoukset päiväsaikaan, joten keväälläkään kokousrumba ei tunnu liian raskaalta, kun noin puolet kokouksista pidetään viimeistään klo. 15 alkaen. Lisäksi isännöintipalkkiot ovat sen verran hyvät, että yhdellä isännöitsijälle on max. 20 kohdetta hoidettavana, useimmilla n. 15-18. Alan suurimmaksi ongelmaksi näkisin sen, että työntekijöiden etujärjestö eli Isännöintiliitto on miehitetty valtakunnallisten toimistojen pomoilla. Jokainen fiksu ihminen ymmärtää, ettei heillä ole mitään intressiä ajaa työntekijöiden oloihin parannuksia. Mutta muutos on väistämätöntä. Alan työntekijöiden keski-ikä on niin korkea, että pakostakin lähivuosina on edessä sukupolvenvaihdos ja nuoria koulutettuja ihmisiä ei alalle saa - tai ainakaan pysymään siellä - jos palkka ja työaika-asiat eivät ole kunnossa. Firmat, jotka ymmärtävät nämä asiat hoitaa kuntoon tulevat menestymään tulevaisuudessa. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 24.1.2017 19:40 |
Suomalainen ei tyypillisesti pyydä vaan odottaa, että palkka on sen mukainen, mitä työntekijä ansaitsee. Harvinaista, jos teillä on kokouspalkkiot hinnoiteltu järkevästi. Meillä taloyhtiöiltä veloitettava kokouspalkkio on yhtä suuri riippumatta siitä, onko kokous arkena työajalla, alkaen klo 17, alkaen klo 19 tai vaikkapa lauantaina! Luit oikein. Lauantaina pidetystä kokouksesta laskutetaan sama summa kuin arkipäivän työajalla olevasta kokouksesta. Taidat arvata mihin se on johtanut? Hallituksen kokouksista yli 98% on klo 8-16 työajan ulkopuolella, yleisimmän kokouksen alkuajan ollessa klo 17. Koska isännöitsijän työaika on klo 8-16, jää iltapäivään usein tunnin palkaton jakso eli tunnin odotusaika klo 16-17. Toki palkaton työnteko on sallittua. Illat venyvät helposti klo 20:een. 15 % taloyhtiöistä pitää yhtiökokoukset lauantaina. Käsittääkseni kokouskäytännöissä on jopa samalla paikkakunnalla suuria eroja. Kaikki riippuu siitä, miten hallitukset ja taloyhtiöt on opetettu toimimaan. Jos joku nöyrä harrastelija-isännöintiyrittäjä on pitänyt kokouksia samaan hintaan "milloin tahansa", ovat asiakkaat tottuneet tiettyyn palvelun tasoon, jota on vaikea ottaa pois. Onko vinkkejä, miten totutut rutiinit muutetaan ilman, että asiakas kokee palvelun heikentyneen? |
Ilkka | Re: Isännöitsijän työsopimus | 27.1.2017 19:55 |
Isännöintiliitto ei ole työehtosopimuksia tekevä etujärjestö! Ainoa liitto isännötsijöiden osalta on PRO,joka tekee sopimukset muidenkin alojen toimihenkilöiden sopimukset. Meitä on vaan liian vähän järjestäynyt jotta työnantajaliitto meidät hyäksyisi. Liittykää PRO-liittoon! Ilkka |
Janne | Re: Isännöitsijän työsopimus | 4.2.2017 20:02 |
"Onko vinkkejä, miten totutut rutiinit muutetaan ilman, että asiakas kokee palvelun heikentyneen?" Niin, fiksujen ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei sitä toimintaa voi millä tahansa hintatasolla pyörittää. Tai sitten ollaan siinä isännöinnin ikuisessa oravanpyörässä: isännöitsijällä on kohteita n. 30 hoidettavana, kevät täynnä kokouksia, työt kasaantuu, turhautuminen ja väsyminen työhön ja uusiin haasteisiin, uusi mies/nainen remmiin ja samaa ruljanssia pari vuotta jnejne. Kuulostaako tutulta tarinalta alalla? Isännöinnin huono maine ja monesti kannattamattomat hinnat ovat vahvalti peruja juuri noiden harrastelija-isännöitsijöiden ajoilta. Työt hoidetaan vähän niin ja näin huonoilla hinnoilla ja juuri iltakokouksista ja jopa viikonloppukokouksista ei veloiteta juuri mitään. Otetaanpa pieni esimerkki: Jos isännöitsijän tuntipalkka on esim. 20? tunnilta ja hän pitää 2 tuntia kestävän iltakokouksen, joka alkaa vaikkapa klo. 18 alkaen (oletettavasti isännöitsijä on tehnyt jo kokouksen alkuun mennessä siis 2 tuntia ylitöitä), niin silloinhan palkan pitäisi olla 100% eli 40? tunnilta. Ja jos tuohon 40? laskee työnantajan sivukulut 40-50% niin tuntihinta on siis n. 60?. Siihen alv ja firman kate päälle, niin asiakkaalta laskutettava tuntihinta pitäisi olla verollisena vähintään n. 80? luokkaa. Meidän toimistolla ns. normaali työaika, jos sellaista voi käyttää on klo. 8-16. Käytössä on lisäksi liukumat, eli ylityöt korvataan "tunti tunnista"-periaatteella. Ja yksi tärkeä seikka on se, että iltakokouksista saa kokouspalkkion lisäksi myös tunnit saldopankkiin. Eli jos kokous kestää esim. 17-19, niin siitä tulee 3 tuntia (klo.16-19) liukumia saldopankkiin + kokouspalkkio. Ymmärtääkseni alan vallitseva käytäntö on, että isännöitsijöille maksetaan pelkkä kokouspalkkio iltakokouksista, mutta tunteja siitä ei saa merkitä, mikä on aika outo käytäntö, kun sitä vertaa muihin aloihin. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 5.2.2017 19:03 |
"Ymmärtääkseni alan vallitseva käytäntö on, että isännöitsijöille maksetaan pelkkä kokouspalkkio iltakokouksista, mutta tunteja siitä ei saa merkitä, mikä on aika outo käytäntö, kun sitä vertaa muihin aloihin." Olet oikeassa. Noin se meilläkin menee. Tunteja ei merkitä mihinkään. Ei ole minkäänlaista työaikakirjanpitoa. Lisäksi kiinteä kokouspalkkio on mielestäni väärä tapa korvata ylityö, koska kokouspalkkio ei ole aikaan sidottu. Minä saan saman palkkion kokouksesta, joka on klo 16.00-16.30 tai kokouksesta joka on klo 18.30-20.30. Kokouksen kestolla tai odotusajalla ei ole mitään merkitystä eli odotusajasta ei makseta. Ei niin voi olla! Työaikani on klo 8-16. Jos asiakas vaatii kokouksen alkamaan klo 18 enkä saa klo 16-18 väliin mitään muuta kokousta, on kahden tunnin odotusaika oma ongelmani. Ei niin voi olla! Isännöintiala vaatii joustavuutta ja palkat ovat heikot: Oma laskennallinen tuntipalkkani normaalityöajan puitteissa: 2500e / 160h = 15,63 e/h (brutto). Kuulostamatta ahneelta, niin onhan tuollainen 15 euron bruttotuntipalkka ihan onnettoman surkea. Entä ylityökorvaus? Iltakokouksesta saan laskennallisesti huonoimmillaan 12,50 e/h (brutto) korvauksena, joten uskokaa tai älkää: isännöintiala on matalapalkka-ala. Toki yrittäjä-isännöitsijä tienaa eri tavalla kuin renkinä oleva palkansaajaisännöitsijä, mutta yrittäjäisännöitsijöiden yli 100.000 euron vuosiansiot eivät ole tämän ketjun aiheena. Sanottakon vielä: isännöintialalla on liikaa "harrastelijoita" yrittäjinä, jotka eivät tajua yritystoiminnan pyörittämisestä mitään. Eivät tajua, millaista hintaa pitäisi asiakkaalta laskuttaa. Eivät tajua, mitä työntkeijälle pitäisi maksaa palkkaa. Ilkeillen voi sanoa, että alalla on ihan liikaa peruskoulupohjalta puuhastelevia yrittäjiä. |
Isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 22.2.2017 21:56 |
En kuulu mihinkään liittoon. Olen töissä pk-seuduilla sijaitsevassa toimistossa. Voin tulla ja mennä miten haluan, eikä kukaan kontrolloi työaikojani, Hoidossani on alle 20 yhtiötä ja bruttopalkkani on hieman alle 60.000 ?/vuosi. |
toinen isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 25.2.2017 13:29 |
En voi ymmärtää sitä, että klo 16 - 18 isännöitsijä ns. "odottelisi kokouksen alkamista": On varmasti laskunmaksamista/tarkastamista, talousarvoita, reskontran tarkkailua (maksuviiveet), uusia esityslistoja/kokousten sopimisia, pöytäkirjoja ym ym sille ajalla! Ja kokoukseen valmistautuminenkin vie puolen tuntia, etenkin jos muualla kuin tstolla. Itse joudun käymään - näin keväisin - viikonloppusinkin valmstelemassa, esim yhtiökokouskutsuja riittää.... Liittoon kuulumattoman (yo) isännöitsijä-palkka tuntuis hyvältä pääkaupunkiseudullekin (jos lomapalkkakin siellä on) elikä jtkin 4.500 e/kk - jos oikein ymmärsin... Itse ole tosiaan näitä "2.500 euron isännöitsijötä". Toki en myöskään omaa kirjaimia IAT jne. (Ja olen PRO jäsen/1.4 % palkasta menee...) |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 25.2.2017 16:20 |
"En voi ymmärtää sitä, että klo 16 - 18 isännöitsijä ns. "odottelisi kokouksen alkamista": On varmasti laskunmaksamista/tarkastamista, talousarvoita, reskontran tarkkailua (maksuviiveet), uusia esityslistoja/kokousten sopimisia, pöytäkirjoja ym ym sille ajalla! Ja kokoukseen valmistautuminenkin vie puolen tuntia, etenkin jos muualla kuin tstolla. Itse joudun käymään - näin keväisin - viikonloppusinkin valmstelemassa, esim yhtiökokouskutsuja riittää...." Siis mitä? Ystävällisesti totean vaan, että ei tarvitse olla tyhmä. Teetkö oikeasti töitä ilman palkkaa? Mitä työsopimuksessasi lukee? Viikoittainen työaika 40 tuntia? Laskut tarkistetaan työajalla. Kokoukset sovitaan työajalla. Työtehtävät tehdään työajalla, näin yksinkertaistettuna. Klo 16-17 on minulle tosiaan hukattua työaikaa, kun ei ole mitään tehtävää ennen kokouksen alkua! Ihan oikeasti ei ole! Siksi odotusajalta pitäisi saada palkkaa, kun istuskelee ja odottaa kokouksen alkua. Ei sinulla voi olla mitään työtä viikonloppuina. Työt tehdään kuule työajalla! Minulla työaika on ma-pe klo 8-16. Jos se ei riitä työtehtävien tekemiseen, ne jätetään tekemättä. Toki asiasta kannattaa sanoa työantajalle ja hän saa päättää, palkkaako jonkun toisen ihmisen, että työt tulevat tehdyksi vai kuka ne tekee. Minulle maksetaan 40 tunnin työviikosta eikä minuutistakaan enempää. On väärin tehdä palkattomia ylitöitä. Suoraan sanottuna se on ihan tajuttoman ääliömäistä hommaa! Ihan oikeasti. Toki minäkin haluaisin olla työantaja, jolla on työntekijä, joka tekee töitä ilman palkkaa! Mutta eihän kukaan tee töitä ilman palkkaa! Olen yrittänyt saada viikkosiivoojan itselleni eli jonkun joka käy kerran viikossa imuroimassa asuntoni ilmaiseksi. Ei ole vielä löytynyt ketään tekemään 1 tunti viikossa työtä ilman palkkaa. Miksi tekisit työantajallesi työtä ilman palkkaa? Edes tunnin viikossa? Ethän tule minunkaan asuntoani siivoamaan kerran viikossa tunniksi ilmaiseksi, vai tuletko? No joo, toimintakertomukset, kunnossapitotarveselvitykset eli PTS:t, talousarviot, kokouskutsut ja pöytäkirjat tehdään työajalla! Ei kai isännöitsijä tarvitse siihen ylityötunteja? Ihan oikeasti. Toki syksyllä, kun ei ole kokouskutsuja, pöytäkirjojen kirjoittamista, talousarvioita jne. tehtävänä, niin isännöitsijälle riittää teoriassa 4 tunnin työpäivä, ihan läpi koko syksyn. Eihän syksyllä voi olla mitään tarvetta tehdä 8 tunnin työpäivää, jos keväällä tekee kahdeksan tunnin työpäivän aikana kaiken ?kevät-extran? eli toimintakertomukset, kunnossapitotarveselvitykset eli PTS:t, talousarviot, kokouskutsut ja pöytäkirjat. Ilmeisesti kaikki isännöitsijät eivät ole yhtä tehokkaita, mitenkään kehumatta itseäni. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 25.2.2017 16:25 |
"Klo 16-17 on minulle tosiaan hukattua työaikaa." Tarkoitan, että klo 16-17 on hukattua vapaa-aikaani. Työaikani on klo 8-16. Palkanmaksu loppuu klo 16.00, joten työntekoni loppuu klo 16.00. On typerä istuskella ja tuhlata omaa vapaa-aikaa kokouksen alkua odotellessa. Varsinkaan, kun odotusajalta ei saa palkkaa. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 25.2.2017 16:40 |
"En kuulu mihinkään liittoon. Olen töissä pk-seuduilla sijaitsevassa toimistossa. Voin tulla ja mennä miten haluan, eikä kukaan kontrolloi työaikojani, Hoidossani on alle 20 yhtiötä ja bruttopalkkani on hieman alle 60.000 ?/vuosi." En minäkään mihinkään liittoon kuulu. Mitä millään liitolla tekee? Erosin Ekonomiliitostakin jo ajat sitten! Eroni syy oli, etten halua huonontaa Ekonomiliiton palkkatutkimuksissa kuvaa Ekonomien palkoista. Kommenttiisi: Siellä pk-seudulla on näköjään yli 50 % suuremmat palkat ja vähemmän hoidettavia yhtiöitä kuin täällä. Kiihottava yhtälö, jos sattuu olemaan pk-seudulla. Täällä landella on vaikea saada tyydytystä palkattomista ylitöistä ja laskennallisesta 15 euron bruttotuntipalkasta. Taloyhtiötä on pitkälti päälle 20. Onneksi ei sentään kolmeakymmentä. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 25.2.2017 18:00 |
Ruotsissa pohditaan jo, pitäisikö työntekijöiden saada palkallisia seksitaukoja. Matarengin kunnanvaltuutettu Per-Erik Muskos on ehdottanut, että ruotsalaisten pitäisi saada mennä kotiin kesken työpäivän, "ja rakastella intohimoisesti kumppaninsa kanssa". Muskos on sitä mieltä, että pariskunnat eivät kiireisessä nyky-yhteiskunnassa vietä tarpeeksi aikaa toistensa kanssa. Ratkaisuksi hän ehdottaa tunnin mittaista seksitaukoa töistä. Voisi toimia Suomessakin ainakin isännöitsijän työssä. Kun painat pitkää päivää ja istut iltakokouksia seniilien eläkeikäisten ukkojen kanssa, niin pakkaa unohtumaan normaaliin elämään kuuluva hauskuus, kuten päivittäinen seksi nuorten naisten kanssa. Isännöitsijän pitkät työpäivät ovat omiaan tuomaan ongelmia parisuhteeseen. Ei ihme,että suhde kuihtuu! Taas joudutaan katsomaan mallia Ruotsista. |
Isäntä 2t | Re: Isännöitsijän työsopimus | 8.6.2017 23:04 |
Isännöintikokemusta yli 12 vuotta, korkeakoulututkinto IAT suoritettu, hoidossa 28 yhtiötä, kk-palkka 2.790? + ravintoetu, eli lounarit. Kokouspalkkiosta verojen jälkeen käteen n. 22,-. Normityöaika 9:0-16:30. Kokouksien yleisin aloitusaika 17:30, eli tunti "omaa aikaa". Kokousten kesto 29 min - 2,5 tuntia. Tiedän monen hall.pj:n "siskon miehen kummin kaiman naapurin" sappikivet paremmin, kuin omat mahdolliset sairauteni. Tämä työ vaatii vähintään lehmän hermot, että jaksaa, ja voi jatkaa, ammatissa. Perhe-elämä ja lasten harrastuksiin osallistumiset kärsivät työajoista, sekä isän henkisestä väsymyksestä yli 18 tunnin työpäivän jälkeen. Vaihtoehtoisina ammattinimikkeinä voisi mainita mm. sylkykuppi, pysäköinninvalvoja, lumenluoja, hiekottaja, huoltomies, pappi, psykiatri, lakimies, rakennussinsinööri, asbesti- ja kosteuskartoittaja, töiden valvoja, kalusteasentaja, putkimies, ja nyt viimeaikoina, lisääntyvässä määrin, myös omaishoitaja. Palkkaus, työn vaatimuksiin nähden, on perseestä, jos olet palkkalainen etkä isänn.toimiston omistaja. Tässä hommassa ei todellakaan pääse tienaamaan. Toisaalta, työ on mielenkiintoista, eikä kahta samanlaista työpäivää tule. Unohda siis rutiinit. Myös vähään mammonaan tyytyville, haasteista pitäville ja hyvähermoisille, tämä on hyvä ja turvallinen homma. Eivät vie kiinalaiset työpaikkaa, koska kivitalot ovat täällä ja pysyvät. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 26.6.2017 23:10 |
Mitäpä tuohon lisäämään mitään, Isäntä 2t. Surullista faktaa, mutta totta! Sinulla sentään jotain näyttäisi olevan kunnossa: työaikasi alkaa klo 9.00. Minun kommenteistani ei tarvitse lukea rivien välistä, että kyseenalaistan oman klo 8.00-16.00 työpäiväni, kun kokouksissa istutaan kevätkokouskaudella kuitenkin klo 17-20 välillä. Rankkaa on, kun myöhäiseen iltaan venyvän 12 tunnin työpäivän jälkeen on AINA TULTAVA TÖIHIN KLO 8.00 seuraavana aamuna. Tämä on minulle suurin oneglma, jonka näen nykyisessä työssäni heikon palkan lisäksi. (Kyllä, tienaan vähemmän kuin sinä!) Minulla jää lähes aina klo 16-17 palkattomaksi odotusajaksi ennen kokouksen alkua. Jos työaikani olisi klo 9-17, saisi kokoukset alkamaan heti työpäivän perään klo 17 alkaen. Ilmeisesti tämän tason järkevä työaika (klo 9-17) ei ole mahdollista isännöintialalla? Jotain isännöitsijän työn paineista kuvaa se, että eilen illalla (sunnuntaina 25.6. siis) alkoi stressata jo ensi kevään kokouskausi. Ihan oikeasti! Eilen pyöri jo mielessä, miten pystyn vetämään kevään 2018 kokoukset eli noin 4 kuukautta putkeen 12+ tunnin työpäivää. Aika epäinhimillistä hommaa. Ja kaikki tämä aivan naurettavalla palkalla. Minun koko vuoden bruttoansioni kokouspalkkoineen ja lomarahoineen kaikkineen jäävät selvästi alle 40 tuhannen euron. Ei tosiaan pääse tuntipalkoille, jos vuodessa tulee se yli 200 tuntia ylitöitä (eli yli 1 kk:n työmäärä!) ja silti koko vuoden brutto on alle 40 tuhatta euroa. Edes kesälomalla ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. No, pankkitilini on ainakin tyhjä, joten ei tarvitse suunnitella ulkomaanmatkaa tälle kesälle, kun ei ole varaa! Eikä muuten ollut varaa ulkomaanmatkaan viime vuonna, eikä sitäkään edellisenä vuonna. Näin se isännöitsijän työ palkitsee taloudellisesti tekijäänsä. Rentouttavaa kesää kaikille! |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 29.6.2017 12:20 |
Kauppalehden mukaan: ?Käytännössä suljetaan silmät siltä, että henkilöstö tekee jatkuvasti työtä säännöllisen työajan jälkeen. Työaikalain ja -suojelun kiertämisestä on tullut maan tapa?, toteaa [Akavan] johtaja Maria Löfgren. Koskettaa myös montaa palkkatyösuhteessa olevaa isännöitsijää. Mikä siinä on niin vaikeaa, että jatkuvasti hommien annetaan laukata ylitöille? Työajoissa ei ole joustoa. Kun kesälomani päättyy, on jo ensimmäisenä työpäivänä erään hallituksen kokous. Työaikani on klo 8-16. Hallituksen kokous alkaa klo 18.00. Mikä juttu tässä on, että minun pitää olla töissä klo 8.00 ja kärsi kahden tunnin odotusaika klo 16-18 vaikka tiedän jo nyt, että olen töissä kokouksen takia vielä klo 18-19? Työpäivät venyvät siis yli 11 tuntiin vielä heinäkuussakin! On tämä kyllä erikoinen duuni tämä isännöitsijän työ. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 29.6.2017 13:50 |
Laitetaan taas hetkeksi palkkatyösuhteessa olevan isännöitsijän ansiotaso oikeaan perspektiiviin. Ihan vaan, ettei kukaan luule tienaavansa "tarpeeksi". Yksi tuttava (sama koulutus kuin minulla) on työntekijä (ei siis yrittäjä!) pääkaupunkiseudulla. Hänen ansitulonsa 2015: 420 000 euroa, brutto. Eikä tuossa ole nolla- tai pilkkuvirhettä. 420 tuhatta euroa vuodessa. Toki hänelle 2015 oli hyvä vuosi. Sitä aikaisemmat yhdeksän vuotta ansiot ovat olleet joka vuosi vain säälittävät 150-190 tuhatta euroa, brutto. Verokoneessa tuloja yli 2 miljoonaa euroa viim. 10 vuodelta. Rankkaa olla työntekijä Suomessa. Kumma, ettei tyyppi ryhdy yrittäjäksi? Vosi tienata paremmin. Pienipalkkaisimmat opiskelukaverini tienaavat sen 70-80 000 euroa vuodessa. Suuripalkkaisin opiskelukaverini? Monimiljonääri alle 40-vuotiaana. Elämässä jännää onkin se, miten samoista lähtökohdista, samalla tiedollisella osaamisella ja samalla korkeakoulututkinnolla päädytään aika eri tilanteisiin 15 vuotta myöhemmin. No, ei pidä valittaa. Ehkä minäkin tienaan jonain päivänä edes sen brutto 40 000 euroa vuodessa. Pitää vain tehdä töitä kovemmin ja painaa yli 16 tunnin työpäivää! |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 28.11.2017 19:00 |
"Isännöintikokemusta yli 12 vuotta, korkeakoulututkinto IAT suoritettu, hoidossa 28 yhtiötä, kk-palkka 2.790 euroa + ravintoetu eli lounarit. Kokouspalkkiosta verojen jälkeen käteen n. 22 euroa. Normityöaika 9:00-16:30. Kokouksien yleisin aloitusaika 17:30, eli tunti "omaa aikaa". Kokousten kesto 29 min - 2,5 tuntia." Ei jestas. Täällä saa taas päivitellä vanhoja palstalaisten kommenteja! Näissä hommissa ei tosiaan työntekijäisännöitsijä pääse kuin siivoojan tuntipalkoille. Alalle on muka vaikea löytää osaavia työntekijöitä, mutta ihmekös toi, jos katsoo alan palkkoja. Työpäivät venyvät niin usein iltaan asti, että on käytännössä mahdotonta ottaa toista työtä isännöitsijän työn rinnalle. Näin ollen sivutulojen hankkiminen on erittäin vaikeaa. |
30 vuotta isännöintialaa kaikkine kirjaimineen | Re: Isännöitsijän työsopimus | 21.2.2018 15:29 |
Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara; niin on. Ja henkilöstön oikeata arvostusta on myös että ansiotaso pidetään osaavalla, alan koulutuksen käyneillä ja pitkän alan työkokemuksen omaavilla alan ansiotason mukaisena. Mitkä firmat pitävät, mitkä eivät. Tuntuukohan pistosta suurissa valtakunnallisissa toimijoissa. No, rekryissä ja ammattiosaajien pysyvyydessä se tulee näkymään huomattavasti. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 24.2.2018 11:38 |
Minä puolestani kysyn, tuntuuko pistos alan pienissä paikallisissa toimijoissa? Henkilöstön oikeata arvostusta on tosiaan se, että ansiotaso pidetään kunnollisena. Varsinkin kun olisi rahaa maksaa. Vuosikausien työkokemusta, vastuun ottamista ja vastuun kantamista, jatkuvaa valmiutta venyä tilanteiden edellyttämällä tavalla sekä asioiden tinkimätöntä hoitamista ei voi palkita maksamalla brutto 2500 euroa/kk. |
Pirpana | Re: Isännöitsijän työsopimus | 11.3.2018 22:27 |
Omassa työssäni aika ennen kokousta esim. 16-18 on työaikaa ja liukuma on käytössä. Työaikaa on seuratta, avi tarkastaa mysö aika ajoin isännöitsijätoimistoja. Se on perin outoa, että työsopimuksessa palkaa sairauspäiviltä maksetaan vain lain minimi 1+9 päivää. Sen jälkeen kelan sairauspäiväraha. Onko muilla tätä? |
Isännöitsijäyrittäjä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 30.8.2018 10:52 |
VAPAA TYÖAIKA on mielestäni PARAS ratkaisu kunhan työt vaan hoituu mallikkaasti. Isännöintityötä voi hoitaa hyvin joustavasti myös etänä. Sähköpostia voi lukea missä tahansa - samoin kuin vastata puhelimeen. Tapaamiset, joita näin sähköisenä viestimisaikakautena melko vähän, voi sopia etukäteen. Näin myös työntekijän tyytyväisyys omaan työhön lisääntyy. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 1.9.2018 15:20 |
Meillä vapaa työaika on vain yrittäjällä itsellään! Yrittäjän eilinen työpäivä (perjantai): Näytti tulevan töihin klo 9:00 ja lähti kotiin klo 12:30. Kyllä on pirun rankkaa olla yrittäjä! Oikein 3,5 tunnin työpäivä. Työntekijäisännöitsijän eli minun työpäiväni eilen perjantaina? Klo 8:00-18:00. Että sellainen perjantai. Viimeiset kaksi tuntia "tietysti" ilman palkkaa. Tällä alallahan ei työaikoja seurata, eikä ylitöistä makseta. Ylitöistä ei makseta edes normaalityöajan palkkaa. Uskomatonta! |
ITS isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 21.1.2019 22:14 |
Isännöitsijäyrittäjä voi varmasti harrastaa vapaata työaikaa ihan huolella mutta toista se on ns. palkolliset rivi-isännöitsijät. Jos on niin, että työnantaja ei mahdolista työntekijöilleen kannettavia tietokoneita, niin ei siinä paljon etätöitä tehdä eikä vapaata työaikaa harrasteta varsinkaan jos työn kuva on niinkin laaja, että isännöitsijä tekee sihteerin ja kirjanpitäjänkin työt. Työpäivästä ei todellakaan selviä pelkällä puhelimeen ja sähköpostiin vastaamalla, joten tietokone on oleellinen työvälineesi ja se naulitsee sinut tehokkaasti työpisteellesi. Että se siitä vapaan työajan harrastamisesta. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 26.1.2019 13:55 |
Tietokone löytyy vain työpisteeltäni toimistolta. Pöytäkonetta ei oikein kotiin viedä ja isännöitsijän työssä tarvitsee jatkuvasti toimistolta löytyviä papereita, pöytäkirjoja, piirustuksia, tulostinta jne. joten etätöiden teko on käytännössä mahdotonta. Miten teet isännöitsijäntodistuksen etänä? Viimeistään homma katkeaa siihen, kun tarvitaan kopio asunnon pohjapiirustuksesta. Se löytyy vain isännöintitoimistolta paperimuodossa. Isännöitsijän töitä ei tosiaan tehdä etenä. Yrittäjällä oli muuten syksyllä viikon syysloma, hän lomaili kaksi arkipäivää Itsenäisyyspäivän aikoihin, lomaili joulun välipäivät ja arvatkaapa onko yrittäjällä helmikuussa viikon hiihtoloma? Tietysti on! Viikon reissu etelään, kuten syyslomalla viimeksi. On rankkaa olla yrittäjä. Yrittäjällä on aikaa ja rahaa lomailla. Työntekijä ei saa pitää vuosilomaansa ja vaikka saisin, mitä riemua on lomasta, jos pankkitilin saldo on 27 euroa? Minä haaveilen, että saisin joskus pitää talvilomani eli vuosilomani. Pitämätöntä vuosilomaa on tosin vain kolme viikkoa jemmassa tällä hetkellä. Ehkä sitten kesällä minulla on 4+3 eli 7 viikkoa lomaa? Ei tule totutumaan! Olen kesällä töissä, jotta yrittäjä saa lomailla. |
AIT, Espoo | Re: Isännöitsijän työsopimus | 30.4.2019 22:10 |
Vapaus mennä ja tulla yksi isännöitsijän työn parhaita puolia, Sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka monta tuntia isännöitsijä viettää missäkin. Ainoa asia millä on merkitystä, on se, ovatko isännöitsijän hoidossa olevat asiakkaat tyytyväisiä vai eivät. Ainakin pk-seudulla tämä ymmärretään hyvin. Itse en olisi hetkeäkään töissä yrityksessä, jossa tätä vapautta ei ole. |
Alasta kiinnostunut | Re: Isännöitsijän työsopimus | 19.12.2020 23:00 |
Hei. Viettelen lauantai iltaani tässä ja lueskelin koko ketjun. Näyttää siltä, että osa on katkeroituneita isännöitsijöitä, osalla on vapaampi työaika ja osalla ei. Jotkut saavat kunnon kokouspalkkiot ja jotkut saivat normituntipalkkansa verran. Itseäni mietityttää se, että olen alan toimijoilta kysellyt asioista, kuten palkasta jne.. mutta tämän ketjun lukeneena totean, että varjopuolena ovatkin juuri nämä ylityöt ja niistä maksaminen.. taitaa olla, että kenellekkään ei maksate 50% ja 100% tunteja. Harmittaa kyllä, täältä olen saanut todella negatiivisen kuvan alasta, mutta taitaa olla että näin ne asiat vain ovat. |
Krs | Re: Isännöitsijän työsopimus | 7.1.2021 18:52 |
Ei nykyisin ole ylityö % tunteja käytössä. Herätkää realiteetteihin =Realia |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 26.1.2021 23:30 |
Ylitöistä ei makseta. Ne "kuuluvat" työhön. Joku tyhmä saattaa kuvitella, että brutto 3700 eur/kk on ihan OK palkka, mutta jos sen eteen saa tehdä ympäri vuoden 50-60 tunnin työviikkoa, niin laskennallisesti se on ihan onneton palkka. Varaudu istumaan iltakokouksia PALJON ja jatkuvasti. Keväällä 30 taloyhtiötä isännöivä isännöitsijä saattaa istua liioittelematta 75 iltakokousta helmikuun ja kesäkuun välillä. Tuohon lukuun ei ole laskettu hallitusten järjestäytymiskokouksia, koska ne menevät siinä samassa kuin yhtiökokouskin. Ylitöitä keväältä ehkä 300-400 tuntia, syksyllä lisää. |
Alanvaihtaja | Re: Isännöitsijän työsopimus | 27.8.2021 12:50 |
Onko siis oikeasti niin ettei alalle kannata hakeutua? Viestiketjusta sas kuvan hirviömäisestä työkuormasta ja huonosta palkasta. Ei kuulosta siltä että alanvaihto tähän kannattaisi. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 18.9.2021 18:32 |
Työkuorma riippuu niin paljon siitä, montako taloyhtiötä sinulla on vastuullasi ja minkä ikäisiä/kokoisia taloyhtiöitä on kyseessä. Minä joudun rehellisesti tunnustamaan, että taas tällä viikolla (13.9.-17.9.) minulla oli viisi iltakokousta. Toistan: viisi iltakokousta yhden kalanteriviikon aikana syyskuussa eli eletään vuoden kiireisintä aikaa. Ylitöitä kertyi tältä viikolta noin: 13,5 tuntia. Maanantaista torstaille en päässyt yhtenäkään päivänä ennen klo 19:ää lähtemään töistä kotiin. Joka aamu kahdeksaksi töihin. Ylitöitä ei saa vapaana eli perjantai on klo 8-16 päivä, vaikka sinulla olisi ma-to ajalta 13,5 tuntia ylitöitä plakkarissa. Kyllä se vaan niin on, että minä en voi suositella alaa kenellekään. Työmäärä on liian suuri ympäri vuoden, ei vain keväisin. Tietyssä mielessä tämä on yhtä helvettiä. Eletään syyskuuta ja nyt jo stressaa kevät 2022: loputon määrä tilinpäätöksiä, hallituksen kokouksia, tilintarkastuksia, kokouskutsuja, yhtiökokouksia ja kaikki muut hankkeet päälle... Se on 60-70 tuntista viikkoa helmikuun alusta juhannukseen asti. Heti kesälomien jälkeen ylityöt taas jatkuvat. Koko syksy on yhtä iltakokousten juhlaa! |
Iltalehti.fi | Re: Isännöitsijän työsopimus | 19.9.2021 19:06 |
Kyllä suunnilleen noin. Toki tuosta huonollakin sopimuksella jää 550 per viikko "ylitöistä" tuolla määrällä. Normeilla 700-1400 miten kokoukset jakaantuu tunne iltaan. Eli 2200-4500 kk normin kk päälle. Ne tunnit kannattaa myydä kunnon hinnalla jos aikoo tehdä niitä. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 27.9.2021 21:24 |
Toinen alan ongelma on työmäärän epätasainen jakautuminen. Koska ylitöitä ei saa vapaana, on hämmentävää istua töissä turhan panttina. Parin viikon takaisen ylityöviikon vastapainona minulla oli viime viikkoisen ahkeroinnin tuloksena tänään työpöytä tyhjä aamusta alkaen. Puheluita ja sähköposteja ei tullut normaaliin tapaan, joten uutta tekemistä ei tullut edes työpäivän aikana. Valehtelematta istuskelin tänään töissä klo 8-16 työpäivän ja tein ehkä kolmen-neljän tunnin edestä töitä. Yhtäkkiä onkin hiljaista. Nyt olisi hyvä, kun saisi joustavasti pitää vapaana kevään ja kesän ylityötunteja, mutta kun työaika joustaa vain ylöspäin: työpäivä on aina joko 8 tuntinen tai pidempi, kun on iltakokouksia. Koskaan ei ole 6 tunnin työpäiviä, koska ei ole työajan seurantaa eikä minkään sortin työaikapankkia. Teet vuositasolla vaikkapa 300 tuntia ylitöitä, mutta niistä ei saa koskaan yhtäkään vapaana. Jos ei ole tekemistä, niin istut toimistolla työajan klo 8-16 tekemättä mitään. Melko turhauttavaa. Moni asia pitäisi miettiä tällä alalla uusiksi. Miksi alalle on vakiintunut klo 8-16 työpäivä, kun iltakokoukset alkavat keskimäärin klo 17? Eikö olisi loogisempaa tehdä klo 9-17 työpäivää ja saada kokoukset alkamaan työpäivän jatkeena ilman "hyppytuntia" työpäivän päättymisen ja klo 17 alkavan kokouksen välillä? Minulla on huomenna klo 8-16 työpäivä ja iltakokous alkaa klo 17:00. Tuntuu oudolta, että olen huomenna taas ylitöissä ehkä noin kolme tuntia (klo 16-19), mutta tänään istuskellut täysin toimettomana töissä, kun työajassa ei ole joustoa. Se on klo 8-16 tai sitten pidempään, mutta ei koskaan kahdeksaa tuntia lyhyempi. |
Iltalehti.fi | Re: Isännöitsijän työsopimus | 27.9.2021 23:28 |
On teillä omituinen paikka. Tunteja kukaan laske, kunhan työt tulee tehtyä ja vastailee puhelimeen. |
isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 11.10.2021 18:20 |
Töissä on oltava eli toimistolla istuttava klo 8-16, vaikka ei olisi mitään tekemistä. Jos saat jonain päivänä työt tehdyksi klo 14, niin ei siitä kotiin voi lähteä. Toimistolla istutuaan klo 16 asti, joka päivä. Ei poikkeuksia. Ainut poikkeus on iltakokousten takia pitkä päivä. Silloin toimistolla istutaan iltaan asti. |
Kuli | Re: Isännöitsijän työsopimus | 12.1.2022 23:38 |
Sopimuksiin kirjataan mahdollisimman vähän, jotta niitä voidaan muutella yksipuolisesti. |
Isäntä Hki | Re: Isännöitsijän työsopimus | 14.10.2022 22:39 |
Hei, Olen itse ollut alalla 4v ja tällä hetkellä palkkani on n. 5300e/kk (brutto). Isännöitäviä kohteita 14 kpl. Kuukausipalkan lisäksi kokouspalkkiot suoraan itselle. Näiden suuruus n. 30te vuodessa. Työaika joustava. Pääasia, että sovitut työt hoidetaan. Jos olet kova tekemään töitä ja päädyt hyvään firmaan töihin, suosittelen. Jos palkan pitää tulla käteen ilman ponnisteluja, suosittelen etsimään töitä esim. Varastolta. |
Isännöitsijä | Re: Isännöitsijän työsopimus | 13.11.2022 0:29 |
Paljon puhutaan Helsingin palkkatasoista mutta itseäni kiinnostaisi tietää mikä on isännöitsijöiden palkkataso Tampereella. Missä mennään esim. ITS ja AIT isännöitsijöiden kk palkoissa? Oma arvioni tähän on, että palkka haarukka olisi n. 3500-4000 eur. Palkkoja tunnutaan kuitenkin maksettavan ihan eriarvoisesti, joten olisi mukava kuulla mielipiteitä. |